Internet mainostus 2 - Viraalimainonta

Edellisessä blogipostauksessa kirjoitin jonkun verran mainostussivujen vaaroista ja kuinka välttää niitä. Jatkan nyt edellistä aihetta esittämällä toisen mainonta tavan, joka on kuluttajalle erityisen ongelmallinen. Huomaathan kuitenkin, että Suomessa ongelma ei ole niinkään suuri, kuten blogipostauksesta myöhemmin selviää. Esitänkin aiheen lähinnä sen mielenkiinnon takia.

Viraalimainonta tarkoittaa mainontaa, jossa Internetin sosiaalisia medioita käytetään hyväksi yrittäen saada aikaan ihmisiltä toisille kulkeva viesti, joka samalla mainostaa jotakin tuotetta tai palvelua. Esimerkki tästä voisi olla vaikkapa youtube video joka on erityisen hauska, saaden paljon suosiota kun ihmiset välittävät sitä toisilleen. Videon aikana esiintyy samalla mainos tuotteelle jota mainostetaan. Tämä olisi esimerkki onnistuneesta viraalimainonnan tavasta, jossa ei ole mitään vikaa.

Ongelmat syntyvät toisenlaisesta viraalimainonnasta. Sellaisesta, jossa markkinoijat esiintyvät keskustelupalstoilla tavallisina keskustelijoina, samalla kehuen mainostettavia tuotteitaan. Esimerkiksi jos joku muu kysyy jossain mikä on hyvä tuote tietyllä alalla, markkinoija kertoo mukamas itse käyttäneensä mainostamaansa tuotetta, ja sen toimineen hyvin hänelle: "Itse käytin tätä ja toimi hyvin. Ei mitään ongelmia." Jos mainostaja ei löydä viimeaikaisia aiheita joissa kysytään hänen alansa tuotteista hän voi itse aloittaa keskustelun vaikkapa näin: "Tietääkö kukaan hyvää tuotetta tällä alalla?" Tämän jälkeen hän vastaa itse aloittamaansa aiheeseen toisella nimimerkillä, "Tämä on täydellinen, käytä tätä." Myös normaalit käyttäjät saattavat tämän jälkeen levittää tietoa sanomalla kuulleensa kyseisen tuotteen olevan hyvä.

Tämä saattaa kuulostaa erittäin pelottavalta, sillä et voisi tietää mihin viesteihin voit luottaa ja mihin et. Suomessa ongelma ei kuitenkaan ole aivan niin vakava. Tämänkaltainen mainos on kuluttajansuojalain mukaan laitonta. "Markkinoinnista on käytävä selkeästi ilmi sen kaupallinen tarkoitus," sanotaan laissa. Tämä ei kuitenkaan pysäytä tätä tapahtumasta pienessä mittakaavassa. Tämänkaltainen mainonta ei myös tietenkään ole kielletty läheskään kaikkialla ulkomailla. Esimerkiksi ulkomaalaiset jotka osaavat suomea voivat silti mainostaa tuotteitaan tähän tapaan. Englanninkielisillä foorumeilla tämä on toki yleisempää.

Erityisen ongelmallisen ilmiöstä tekee se, että valheellisia mainostuskommentteja on mahdotonta erottaa normaaleista käyttäjäkokemuksista. Tämän takia myöskään ilmiön valvominen ei ole helppoa.

Jos aihe oli mielenkiintoinen voit lukea myös iltalehden artikkelin, jossa samaa toimintatapaa käytettiin levittämään propagandaa.

Meni ehkä vähän ohi sivuston aihepiirin, mutta tulipahan kirjoitettua. Muista antaa palautetta!